Sote on nyt eduskunnan käsissä – alueillakin edettävä

Sosiaali- ja terveysministeriö 
Tiedote 32/2017

Rehula: Sote on nyt eduskunnan käsissä – alueillakin edettävä

Sote-muutoksen lakipohjan ja perusteiden kuntoon laittaminen on nyt eduskunnan käsissä, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula totesi tiistaina 7. maaliskuuta eduskunnan täysistunnossa.

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu maakuntien perustamisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen lakikokonaisuudesta eli sote- ja maakuntauudistuksen laeista.

”Viime kädessä muutos tehdään maakunnissa ja ruohonjuuritasolla. Laki antaa raamit muutokselle alueelliset erityispiirteet huomioiden”, ministeri Rehula sanoo.

Ministeri Rehula korostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa on kyse vuosien muutostyöstä. Muutos tapahtuu vähitellen ennen kaikkea käytännön työssä toimintatapojen muutosten, ammattilaisten lisääntyvän yhteistyön ja ohjauksen virtaviivaistumisen kautta.

”Uudistuksen lähtökohdat ja tärkeimmät keinot eivät ole näinä noin kymmenenä vuotena muuttuneet, kun lakia on koetettu tehdä. Olemme ensimmäisenä maailmassa tekemässä tässä mittakaavassa uudistusta, jossa sekä sosiaali- että terveyspalvelut tuodaan tiiviisti yhteen. Ammattilaisten on toimittava yhteistyössä siten, että ihmiselle muodostuu sujuvia palveluketjuja heidän omista tarpeistaan lähtien – ei järjestelmän ehdoilla.”

Keskeinen keino saada palvelujen rapautumiskehitys pysähtymään on antaa vastuu palvelujen järjestämisestä ja rahoittamisesta samalle toimijalle. Tämä poistaa päällekkäisyyksiä ja luo pohjan sujuville palveluketjuille.

”Nykyisin lähes 200 eri kunnallisen organisaation järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään 18 maakunnalle. Arvovaltainen kansainvälinen arviointipaneeli katsoi valmisteluprosessiin kuuluneessa ennakkoarvioinnissaan, että uudistuksen perusratkaisu on toimiva”, ministeri toteaa.

Ministeri Rehula muistuttaa, että alueellisessa valmistelussa on tärkeää edetä.

”Viimeistään nyt alueiden muutosvalmisteluun on otettava uusi vaihde. Jotkin maakunnista ovat täysin valmiita siirtymään kuntarajariippumattomaan malliin, kun vastuu palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta siirtyy 1.1.2019 uusille maakunnille. Osalle alueista tulee vielä kiire. On tärkeää, että maakuntien palvelutuotanto on vahvassa valmiudessa vastaamaan valinnanvapauden tuloon. Kaikki edellytykset sille on olemassa. Julkisella toimijalla on erittäin hyvät lähtökohdat”, ministeri kannustaa.

Sote-kokonaisuuden osana valmistellaan asiakkaan valinnanvapautta koskeva lainsäädäntö, joka tulee eduskuntaan siten, että se on käsiteltävänä yhtä aikaa järjestämiskokonaisuuden kanssa. Valinnanvapauslaki on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy 28.3.2017.

Kommentointi on suljettu.