Sote on nyt eduskunnan käsissä – alueillakin edettävä

Sosiaali- ja terveysministeriö 
Tiedote 32/2017

Rehula: Sote on nyt eduskunnan käsissä – alueillakin edettävä

Sote-muutoksen lakipohjan ja perusteiden kuntoon laittaminen on nyt eduskunnan käsissä, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula totesi tiistaina 7. maaliskuuta eduskunnan täysistunnossa.

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu maakuntien perustamisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen lakikokonaisuudesta eli sote- ja maakuntauudistuksen laeista.

”Viime kädessä muutos tehdään maakunnissa ja ruohonjuuritasolla. Laki antaa raamit muutokselle alueelliset erityispiirteet huomioiden”, ministeri Rehula sanoo. Lue loppuun

Valinnanvapaudella vahvistetaan perustason palveluja

Mediuutiset, kolumni
vko 50 / 2016

Ajoissa hoitoon pääsy ja ongelmien ennaltaehkäisy on tehokasta, kun katsotaan kaikkia kustannuksia. Ensisijaisesti tähän tarpeeseen – vahvistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon perustason palveluja – on lähdetty rakentamaan laajaa asiakkaan valinnanvapautta.

Teemme Suomeen aivan omaa mallia valinnanvapauteen. Siihen liittyy sitoutuminen tuottajaan, ja tuottajan sitoutuminen palvelujen käyttäjään riittävän pitkäksi määräajaksi. Tämä on tärkeää kahdesta syystä: toisaalta tarvitaan vastuunkantoa ihmisestä kokonaisuutena. Pitkä asiakassuhde mahdollistaa omalääkäri-tyyppisen toiminnan, josta on hyviä kokemuksia. Sitoutumisen avulla voidaan hillitä tarpeetonta kustannusten kasvua, kun hoitavalla taholla on kokonaiskäsitys ihmisen tilanteesta. Toisaalta sitoutuminen tuo ennakoitavuutta toiminnan suunnitteluun tuottajan näkökulmasta. Lue loppuun

Kymenlaakson sote-investointeja suunniteltava kokonaisuutena

Sosiaali- ja terveysministeriö  30.11.2016
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriössä pidettiin keskiviikkona 30. marraskuuta neuvottelu, johon perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula oli kutsunut Kymenlaakson toimijoita keskustelemaan sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuudesta ja investointitarpeista.

Keskustelussa käytiin läpi sitä, että Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon investointihankkeet pitää kyetä mitoittamaan tulevaisuuden palvelutarpeeseen ja taloudelliseen kantokykyyn. Tämä tulee tehdä sopimalla ja yhteistyössä alueen toimijoiden kesken. Investoinneissa on otettava huomioon tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarve sekä toiminnan sisältöjen kehittäminen asiakasystävällisesti ja tehokkaasti. Lue loppuun

Terveitä elintapoja edistävät hyvät käytännöt juurrutetaan koko maahan

Sosiaali- ja terveysministeriö  29.11.2016
Tiedote

”Suomalaisten terveyttä edistävien elintapojen eteen on tehty työtä pitkään eri puolilla maata. On aika näyttää miten paljon puhutut hyvät käytännöt levitetään ja ennen kaikkea saadaan juurtumaan pysyviksi käytännöiksi osaksi arkea ja palveluja. Sosiaali- ja terveysministeriö on juuri jakanut usealle hyvälle hankkeelle valtionavustuksia tähän tarkoitukseen. Odotukseni konkreettisten tulosten aikaansaamiseksi ovat korkealla”, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.

Rehula haluaa nostaa valtionavustusta saaneiden hankkeiden joukosta esiin muutamia hyviä esimerkkejä, jotka voivat näyttää tietä myös muille, pienemmille hankkeille. Lue loppuun

Ministeri Rehulan sote-kierros käynnistyy

Sosiaali- ja terveysministeriö 22.8.2016
Tiedote

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille keskustelutilaisuuksia sote-uudistuksesta kaikissa maakunnissa.

Ministerin sote-kierros alkaa maanantaina 22. elokuuta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan tilaisuuksilla Kokkolassa ja Oulussa. Tilaisuudet ovat jatkoa ministerin keväällä tekemälle kuntakierrokselle. Lue loppuun

Sotessa seuraavalle rastille – keskeiset tavoitteet ennallaan

Sosiaali- ja terveysministeriö 29.6.2016
Tiedote 109

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntien perustamisen alustavat lakiluonnokset julkistettiin keskiviikkona 29.6. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula muistuttaa, että keskeiset tavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksessa ovat pysyneet jo pitkään samoina. Sosiaali- ja terveydenhuoltomme kustannusten kasvu on saatava taittumaan, ja ammattilaisia pitää saada ympäri maan sinne, jossa heitä tarvitaan. Palvelujen saatavuuden ja terveyden eriarvoistumisen kehitys pitää katkaista. Lue loppuun

WHO:n yleiskokous käsittelee terveyttä ja kestävää kehitystä

Sosiaali- ja terveysministeriö 23.5.2016
Tiedote 72/2016

Maailman terveysjärjestö WHO:n 69. yleiskokous järjestetään Genevessä 23.- 28. toukokuuta. Suomea kokouksessa edustaa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.

Kokouksen yleiskeskustelun teema on ”Kestävä kehitys ja Agenda 2030”. Kestävän kehityksen yksi keskeinen tavoite on että kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa saisivat tarvitsemansa terveyspalvelut ilman, että niiden käytöstä aiheutuu käyttäjälle taloudellinen riski. Lue loppuun

Tuomas Pöysti sote- ja aluehallintouudistusten projektijohtajaksi

Sosiaali- ja terveysministeriö,  Valtiovarainministeriö 27.8.2015
Tiedote 139/2015

Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti on nimetty sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun projektijohtajaksi ajalle 1.10.2015-31.9.2017. Valtioneuvosto päätti asiasta 27. elokuuta.

Uudistusten ripeäksi toteuttamiseksi asetetaan muutosprojekti ja valmistelevien ministeriöiden yhteinen projektijohtaja. Projektijohtaja johtaa alivaltiosihteerin nimikkeellä ammattijohtajana ministeriöiden yhteistä valmistelua.

Tarkoitus on, että projektijohtajan toimeksianto olisi kaikkiaan viiden vuoden pituinen. Ensimmäiset kaksi vuotta Pöysti toimii sosiaali- ja terveysministeriössä ja sen jälkeen hän toimisi valtiovarainministeriössä.

Pöysti on perehtynyt monipuolisesti vireillä oleviin uudistuksiin. Hän vastasi kesällä sote- ja aluehallintouudistusten selvityshenkilötyöryhmän vetämisestä. Valtioneuvoston controllerina ja tarkastusviraston pääjohtajan tehtävässä Pöysti on hankkinut laajan johtamiskokemuksen ja asiantuntijuuden julkistalouteen liittyvissä kysymyksissä. Pöysti on toiminut säännöllisesti perustuslakivaliokunnan asiantuntijana. Pöysti on oikeustieteen tohtori ja hänellä on laaja akateeminen ja kansainvälinen kokemus.

Asiantuntijaselvitys linjaa sote- ja aluehallintouudistusten valmistelua

Sosiaali- ja terveysministeriö,  Valtiovarainministeriö 14.8.2015
Tiedote 133/2015

Selvityshenkilöryhmä on tehnyt ehdotuksensa siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, itsehallintoalueiden perustaminen ja aluehallintouudistus voidaan toteuttaa ja sovittaa yhteen mahdollisimman sujuvasti. Ulkopuolisen asiantuntijaselvityksen teettivät sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö.

Selvityksessä todetaan, että kuntaa suuremmat itsehallintoalueet tulisi perustaa niin, että alueiden väestöpohja, sote-infrastruktuuri ja taloudellinen kantokyky riittävät kattavien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Alueiden määräksi ehdotetaan 9–12

Aluejaon tulisi soveltua mahdollisimman laajasti myös muiden alueellisten tehtävien järjestämiseen. Selvityshenkilöiden mielestä muodostettavien itsehallintoalueiden sopiva määrä olisi 9–12. Hallituksen tulisi uudistuksen valmistelun alkuvaiheessa päättää itsehallintoalueiden määrästä ja aluejaosta. Lue loppuun